Joulun odotukset
On jännää avata joulukalenteri joka aamu. Minulla on pussikalenteri,
johon joku tonttu käy iltaisin piilottamassa sinne pienen herkun tai
muun jutun. Aikaiset kouluaamutkin tuntuvat mukavammilta kun saa popsia
vähän herkkuja.
Joululahjojen ostaminen on hauskaa puuhaa. Silloin saa valita
muille erikoisia lahjoja ja suunnitella mitä itsekin toivoisi. Kaupoissa
joululaulut soi ja on paljon ihmisiä. Joulunaikaan kaupoissa on
melkoinen häslinki, mutta minusta se on vain mukavaa.
Käymme laulamassa kauneimmat joululaulut kirkossa joka vuosi. Kirkko on yleensä aivan täynnä erilaisia ihmisiä vauvasta vaariin.
Piparkakkujen leipomisesta tulee kotiin jouluinen tuoksu, joka säilyy
jouluun saakka, varsinkin jos ripustaa muutaman piparin esillekkin.
Joulutorttujen leipomisessa tulee aina kinaa. Isän mielestä
lipareet tulee laittaa lappilaiseen tapaan hillon pälle, mutta äidin
mielestä lipareet taas tulevat hillon alle. Niinpä joulupöydästä löytyy
molempia versioita. Itse suosin äidin tapaa.
Jouluruuista odotan eniten kalapöytää, jossa on esim. lohta,
silliä, silakoita ja siikaa eri valmistus tavoilla. Joulupöydän laatikot
eivät kuulu suosikkeihini, varsinkaan lanttulaatikko.
Joulu tulee pikkuhiljaa kotiin, kun koti siivotaan ja koristellaan. Tärkein on tietenkin joulukuusi. Ikinä emme sitä veljeni kanssa ole saaneet valita, vaan se on aina isän ja äidin valitsema ''yksilö'', mutta eihän sitä koskaan tiedä... Joulukuusen koristelu on tosi kivaa ja on hienoa nähdä ensimmäistä kertaa jouluvalot sytytettyinä.
Vähintään yhtäpaljon kuin joulua odotan synttäreitäni, jotka ovat
jouluaatonaattona. On ärsyttävää, kun joutuu odottamaan melkein
kokonaisen vuoden, että saa taas lahjoja toisin kuin kesällä syntyneet.
Ja vieläkin ärsyttävämpää on se, että jotkut laittavat yhden ja saman
lahjan joulu- ja synttärilahjaksi. Ettäs tiedätte!
Viimeinen asia joulunodotuslistallani on joulurauhan julistus, joka
katsotaan yhdessä isovanhempieni kanssa. Sen jälkeen menemme yleensä
saunaan ja minun jouluni alkaa.
Hyvää joulua kaikille!
Veera