perjantai 14. lokakuuta 2016

Suvilahden koko koulu suunnisti





Suvilahden koulun kaikki oppilaat suunnistivat kahden päivän aikana. Pienet metsästivät tänään Pokemoneja koulun piha-alueella. Kuvissa 1E:n ja 2E:n oppilaita.




 


Kirsi-ope ohjeistaa oppilaita.

 Milla-harjoittelija auttaa oppilaita kartan lukemisessa.





Samalla harjoiteltiin kirjoittamaan hankalia sanoja: Articuno, Charizard, Squirtle...


Koulumme isommat oppilaat suunnistivat Appelsiinimäen tuntumassa torstaina. Rasteilla oli julkkisten lisäksi tietokysymyksiä koulumme henkilökunnasta:


Kenen opettajan toinen nimi on Angelica?


 Kenellä on Bella-koira?

Mitä pitää tehdä, jos sinulle sanotaan"STOP"?




torstai 6. lokakuuta 2016

Vihannesmaistelua sadonkorjuun teemapäivänä



Suvilahden 1-2 A-luokat viettivät sadonkorjuun teemapäivää. 
Oppilaat keräsivät makuelämyksiä 23 eri juureksesta ja vihanneksesta tiimipareina. 
Maisteltiin, haisteltiin ja arvioitiin eri makuja.
Yhdessä pohdittiin, oliko maku väkevä, kirpeä, makea, hapan...
Paperille kirjattiin ylös ne maut, joista kukin piti.
Paljon opittiin maistelemaan uusia makuja ja tunnistamaan eri kasviksia ja juureksia!



 





keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Syksyn satoa 4A:ssa

Viime perjantaina 4A-luokkaamme asteli aamulla mummo, joka oli käynyt IKEAssa ostamassa huonekaluja. Huonekalut olivat kuitenkin muuttuneet matkalla yrteiksi ja kasviksiksi. Mummo pyysi meiltä apua niiden tunnistamisessa ja nimeämisessä. Ensiksi lajittelimme kasvikset numeroiduille papereille ympäri luokkaa.


Tämän jälkeen pääsimme kiertelemään kasvisten luona ja yritimme tunnistaa niitä ulkonäön ja hajun perusteella. Saimme myös apua ja vinkkejä opettajilta.


 



Kun olimme yhdessä tunnistaneet yrtit ja kasvikset niin aitoina tuotteina kuin paperillakin, pääsimme vielä lopuksi maistamaan suurinta osaa niistä. Ehdoton suosikki oli valkosipuli!







maanantai 26. syyskuuta 2016

Oppilaskuntavaalit

Tänään oli Suvilahden koulussa jännittävä päivä, sillä koululla järjestettiin oppilaskuntavaalit äänestyslippuineen, vaalitoimitsijoineen ja -uurnineen. Jokaisella luokalla oli oma vaalilistansa ja äänestykselle varattu aikansa. Äänestyksen tulos julkaistaan huomenna tiistaina, kun ääntenlaskenta tarkastuslaskuineen on suoritettu.


 
6A luokan oppilaat antoivat ohjeita äänestystä varten 3A luokkalaisille.
 
 
 
 
Vaalitoimitsijat Rinja, Sanni, Teresa ja Olivia seurasivat äänestyksen kulkua.


Ääntenlaskijat Patu ja Nea tärkeässä työssä.
 
 
 
3A luokan Linnea ja Juulia antoivat äänensä oppilaskuntavaaleissa.
 
 
 
 
 

 
 






perjantai 23. syyskuuta 2016

Teemapäivänavaus - 2E ja 6E - Morning assembly

2E ja 6E luokan teemapäivänavauksessa muistutettiin sanojen kiitos ja ole hyvä käytöstä.
 
  
Päivänavauksessa opimme sanomaan kiitos usealla kielellä.
 
-Shukira!
-Danke!
- Xie xie!
 

 
 Yhteislauluna svengasi iloisesti  I´am happy!
 
 
 
Kirjastotäti Vesna kertoi, että lukutoukan nimeksi tuli Viksu. Nimenehdottajan sai palkinnon.  Lisäksi lukupassin palauttaneiden kesken arvottiin palkintoja.
 
Pyöräilyviikolla oli 101 oppilasta tullut pyörällä kypärä päässään kouluun. He saivat kukin Golden Ticketin. Arpoja nostettiin tällä kertaa kaksi. Arpaonni suosi Aaronia (3e) ja Saishia (4e).

Pyöräilyviikko Suvilahden koulussa

 
 

Pyöräilyviikko ja "Tuunaa pyöräsi -kisa"

/ Bike to School week and "Decorate your bike

 
 Maanantaina: uimahalliin pyörillä.

Tiistaina ja keskiviikkona: 6E-luokan oppilaat katsastivat pyöriä.





Torstaina: Pyöräilyvälitunti (klo 9.50-10.15), jolloin pururadalla ja hiekkakentällä sai pyöräillä.
 



"Mä pyöräilin koko välitunnin. Vähänkö tuli kuuma. Siinä vaan välissä avasin takkia..ja sitten vaan jatkoin. Saako nyt juoda?"
 
  

 
Perjantaina:  "Tuunaa pyöräsi -kisa", johon sai osallistua luokilta 2-6 kaikki halukkaat. Oppilaat tuunasivat sekä koristelivat pyöränsä kotona. Ihastelimme valmiita luomuksia koulun pihalla. Raadin pitkällisen tuumailun jälkeen kolme tuunaajaa palkittiin: Hertta 2e, Rainbow ice- jäätelökioskipyörä, Cutiebike ,Nea 6a ja Syksynen, Jenna 3A. Kaikki kilpailuun osallistujat saivat Golden Ticketit. Tässä kuvasatoa. Eikö olekin upeita?
















 

Wednesday: Students from 6E-class continues doing the bike check ups (half of the check ups was alreade made on tuesday)

Thursday: Biking break (kl. 9.50-10.15), when students can bike on the track and on the yard. Helmet is required.

Friday: "Decorate your bike -competition" for students in grades 2-6. If a student wants to take part to competition, student decorates the bike at home. We are going to have a chance to admire bikes on our school yard at 10.15 am.