tiistai 29. lokakuuta 2019

Senioriopet vierailulla - Suvilahti 40 vuotta



 Senioriopettajat vierailivat koulullamme ja kertoivat koulunkäynnistä 40 vuotta sitten.





Saimme kuulla miten Suvilahti on asuinalueena kasvanut pikkuhiljaa palveluiden tulon myötä. Suvilahti-seuralla oli tässä merkittävä rooli.



Saimme kokeilla lukemista tavaamalla ja

näimme vanhan ajan kaunokirjoitusta.


 
Piirtoheitin eli olanyliheitin

Kouluhiiri kertoi entisajan asioista:



Entisajan päivänavaus: jokaisella on paikkansa luokkayhteisössä.


 
Kiitos Saara, Pirjo ja Inkeri!



maanantai 28. lokakuuta 2019

Suvilahden koulu 40 vuotta

 Suvilahden koulun juhlaviiikko käynnistyi yhteisellä päivänavauksella. 


 
 
 

2A ja 2B lauloivat suomeksi Kuukausilaulun, jota on laulettu koulussamme jo silloin 40 vuotta sitten.  Koulussa on nykyään englanninkielinen linja, ja siksi toinen laulu oli englanniksi: Raindrops fall on me.






Kuudesluokkalaiset olivat koostaneet Power point -esityksen asioista ja tavaroista ennen ja nyt.

 
 
 
Saimme nähdä videopätkiä koulun vihkimistilaisuudesta.


 



Suvilahti-seura luovutti muistotaulun. Anne-rehtori esitteli taulua.

 


 


 
Opettajat lauloivat Olen nelikymppinen -laulun. Sami oli muokannut sanat sopimaan koululle, jota nyt juhlitaan. 
 
 
 
Laulu Paljon onnea vaan - koulu  
raikui kolmella kielellä.


perjantai 25. lokakuuta 2019

Suvilahdesta konsertissa Huutoniemen kirkossa





Matti ja Pekka viihdyttivät meitä musisoiden ja leikittäen meitä.



















Kiitos seurakunnalle vierailusta!
”Porukka oli ihan pähkinöinä”

tiistai 22. lokakuuta 2019

Five Stars Circus vieraili Suvilahden koulussa





Tiistaina 22.10. saimme suureksi iloksemme vieraita sirkusmaailman huipulta, kun upea Five Stars Circus -ryhmä tuli koulullemme pitämään sirkustyöpajaa. Koko päivän kestäneeseen työpajaan osallistuivat 4B-luokan oppilaat. Päivä alkoi pietarilaisen klovnin Elenan osuudella, jossa oppilaat pääsivät heittäytymään monenlaisiin rooleihin. Tuokion aikana muun muassa pompittiin kuin pallo, heitettiin parin kanssa kuvitteellista palloa sekä taisteltiin kuvitteellisesti parin kanssa. Eleet, ilmeet ja kehonkieli näytti olevan oppilailla erinomaisesti hallussa ja nauru raikasi aina tasaisin väliajoin!

Maailmanmestariakrobaatti Slava Volkov jatkoi päivää "kuperkeikkakoululla", jossa tehtiin kaikkea muuta kuin tavallisia kuperkeikkoja. Pää oli joka tapauksessa pyörällä useammalla oppilaalla, koska niin paljon tuli pyörimistä lyhyen ajan sisään. Akrobatiaosuus jatkui pari- ja ryhmätehtävillä, joissa oppilaat pääsivät kokeilemaan erilaisia tasapainoa haastavia tehtäviä. Temppuja näyttivät Slavan lisäksi sirkustaiteilijat Pauliina Räisänen sekä Aarni Pahajoki. Lopuksi muodostettiin vielä koko ryhmän yhteinen kolmikerroksinen pyramidi.

Loppupäivä harjoiteltiin erilaisia jongleeraukseen liittyviä taitoja. Aarni näytti hienoja mallisuorituksia ja oppilaat pääsivät kokeilemaan useita erilaisia välineitä, kuten esimerkiksi kiinalaisia lautasia, flower sticks -keppejä, diaboloa, yksipyöräistä sekä rolo-bolo -tasapainolautaa.

Alla olevista kuvista toivottavasti välittyy oppilaiden kokema liikunnan ilo sekä riemu.
 
Päivä oli mahtava kokemus ja jokainen oppi jotain uutta!
 
Kiitos siis upealle sirkusryhmälle sekä Suomi-Venäjä-Seuralle tästä vierailusta!